Hae tästä blogista

lauantai 19. lokakuuta 2013

Vastakkainasettelu ja some-politiikka markkinoijan vinkkelistä


Erinäisten kahvipöytäkeskusteluiden lisäksi joka toisessa blogissa sekä lähes kaikissa valtamedioissa ruoditaan seuraavia tulevaisuuden lupauksia. Niitä, jotka jälleen nostavat suomalaisen tuottavuuden sekä tietysti viennin nykyisestä kuopasta. Suomen näennäisen nopeaa muuttumista teollisuusmaasta palveluiden ja lisäarvon tuottajaksi päivitellään porukalla. Jollei tämä länsimainen trendi ollut valjennut jo paperiteollisuuden kurimuksen myötä aiemmin, niin viimeistään Nokian sekä Supercellin julkaisemien kauppojen ansiosta se on kaikkien huulilla.

Pelkällä teollisella tuotannolla ei länsimaissa ole kilpailtu enää pitkään aikaan. Sitä paitsi itsehän me olemme kokoonpanotehokkuuden opit kolmansiin maihin vieneet. Kilpailukyky tulee muualta. Nykymaailmassa tuloksenteko on pitkälti riippuvainen markkinoiden havainnointikyvystä, innovaatiivisuudesta, kokonaiskuvan hallitsemisesta sekä ylipäätään johtamisesta. Ripeitä päätöksiä, jotka pohjautuvat markkinoilta scoutattuihin tiedon mureniin sekä vankkaan asiantuntemukseen.

Lähes aina päädytään keskusteluissa johtamiseen ja/tai sen puutteeseen. Käyntikortin uskottavuuden lisäksi tittelin takana olevaa sanaa on hyvä lähestyä myös ilman sitä isoa J:tä. Hälytyskellojen pitäisi soida jos yhtiön johtajan työnkuva on tehdä ”isoja ja haastavia päätöksiä, jotka ratkaisevat yhtiön tulevaisuuden”. Silloin on vikaa joko rekrytoinnissa, johtamisessa tai molemmissa.

Teollisissa maissa on ollut pitkään vallassa melkoisen jyrkkä vastakkainasettelu työnantajien ja työntekijöiden välillä. Okei, lähtökohtaisesti on mahtavaa, että ihmisten oikeuksia ylipäätään puolustetaan ja estetään riisto. Kuitenkin, kun objektiivisesti asiaa yrittää tarkastella, talon sisäinen leiriytyminen ja väännöt estävät tehokkaasti toiminnan kehittymisen. Eli menestymisen sijaan päädytäänkin lose-lose –tilanteeseen. Useille nykymarkkinoilla menestyneille yrityksille yhteistä on avoin ja osallistava toimintakulttuuri. Työntekijät sitoutetaan yrityksiin jopa osaomistuksella, kuten Supercellissä. Pelisäännöt täytyy tietenkin olla tarkkaan mietittynä, mutta periaate on varsin toimiva. Työntekijät ovat kuitenkin se yrityksen tärkein kilpailutekijä.

Tämän koko ajatusrallin lähtölaukauksena oli erot yritysten some-politiikassa. Kovin samantyylinen on kaiku askeleten: ”Mä oon vaan töissä täällä” vs. ”Osallistun yhtiön kehittämiseen”. Käskyttämällä koulittu ja kellokallen ripityksillä höystetty normiduunari tuskin jaksaa useinkaan innostua ylhäältäpäin tulevista hienoista visioista, mutta jaksaa jauhaa huonoista ”pomo ei ymmärrä” -kokemuksistaan vuosikausia. Tuo kavereihin aiemmin kohdistunut avautuminen leviää nykyisin helposti hieman laajemmalle. On selvää, että tällöin yhtiön johto ei kannusta työntekijää jakamaan fiilistään somessa, varsinkaan firman nimissä.

Sosiaalisen median voima on juuri meissä taviksissa. Se on nähty monissa yksityisihmisten aloittamissa Facebook-viesteissä, jotka sopivalla tavalla huomiota herättävinä ovatkin levinneet pikavauhtia ja kaikki aktiivikäyttäjät ovat tietoisia asiasta.

Perinteinen mainostaminen on jopa hieman myrkkyä sosiaalisessa verkostossa, se nostaa helposti karvat pystyyn. Osallistumien ja erilaiset kilpailut ovat viihdyttäviä, mutta niiden todellinen markkina-arvo onkin sitten kokonaan toinen asia. Minkälainen etulyöntiasema syntyisikään, jos yritys saisi kansan iloitsemaan hyvästä palvelustaan ja mainioista tuotteistaan jakaen suositusta omassa tuttavaverkostossaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti