Liiketoimintaa kaikki tyynni

Paljon mahtuu maailmaan keskustelua yrityksen ydinliiketoiminnasta ja sen kehittämisestä, myynnistä ja markkinoinnista sekä näiden painoarvoista ja keskinäisistä suhteista

Edellä mainitut aiheet puhuttavat aina ja niiden tärkeysjärjestyksestä on taitettu peistä varmasti niin kauan, kuin kauppaa on tehty. Trendikäs digitalisointi tuo vielä oman bittilusikkansa samaan soppaan. Ei yhtä ilman toista, mutta monesti kokonaiskuva sumenee taivastelun ja nokittelun tiimellyksessä. Energiaa palaa jaagatessa tämän "muna-vai-kana" -tyylisen dilemman parissa, eikä siinä pelissä edes ole voittajia. Ainoa asia mikä yritystoiminnassa lopulta merkitsee jotain, on myynti versus kulut. Kaikella toiminnalla on tähdättävä tämän asetelman lopputuloksen parantamiseen. Jokaisen toimenpiteen tuottama hyöty pitää olla todennettavissa jollain tavalla, jotta se on perusteltua toteuttaa. Irrelevanteista asioista on pystyttävä luopumaan, jollei niiden merkitystä liiketoiminnalle voida osoittaa. Helppoa, eikö? Miksi sitten lillukanvarsia ihmetellään palavereista ja muistioista toiseen?

Toinen itseäni kummastuttava piirre on asiakaspalvelun lepsuilu tai suoranainen puute. Saavutetusta asiakkaasta huolehtiminen ja tästä kiinnipitäminen on kuitenkin tärkeimpiä teesejä kaikessa bisneksessä. Välinpitämättömyyttä esiintyy kuitenkin omaan muistijälkeen perustuvan otannan mukaan kuitenkin yllättävän laajalti isoillakin yrityksillä. SoMe antaa siivet ja kehnosti hoidettu reklamaatio tuo varmasti sellaista näkyvyyttä, joka pistääkin vipinää firman muutoin verkkaisesti artikuloivaan viestintäjohtajaan. Toki hyvin hoidettu "seivaus" voi nostaa yrityksen pisteitä, mutta ei sitä oikein tavaksi kannata ottaa.

Suomessa on ollut leipä ilmeisen leveästi tarjolla, kun lepsulla strategialla, kehnolla roolituksella sekä "tuottamattomien" osastojen aliarvioimisella, eli käytännössä epäpätevällä johtamisella on tehty kuitenkin rutosti fyrkkaa. Nykyinen, avoimempi markkina paljastaa epäkohdat ja pakottaa yritykset korjaamaan toimintaansa, jos mielivät pärjätä. Usein ensimmäinen korjaus valitettavasti tarkoittaa "kulujen sopeuttamista vallitsevaan markkinatilanteeseen". Korjausliike näkyy tietysti välittömästi excelissä punaisen muuttumisena vihreäksi, mikä on tietysti positiivista yrityksen kannalta lyhyellä tähtäimellä. Treenaamattoman lihaksen poisleikkaaminen toki keventää askelta sillä hetkellä, mutta vaikeuttaa kehittymistä huipulle. Sehän pitäisi kuitenkin olla tavoitteena.

Alkoholimainonta, äitien ja isien tekemää sekin on

Suurelta osalta tuntuu löytyvän mielipide 2015 voimaan astuvista alkoholimainonnan rajoituksista. Osan mielestä Euroopan Japanista on vauhdilla tulossa Euroopan Pohjois-Korea ja toiset manaavat ulkomaille liputettavien kaljarekkojen jyräävät meitin. Tosin näiden uusien säädösten tavoitteisiin ei monikaan ole kantaa juuri ottanut taikka kommentoinut ylipäätään alkoholin terveysvaikutuksia henkilökohtaisella tai kansantaloudellisella tasolla. En ryhdy asiaa siltä puolelta puimaan minäkään, vaan tempaisen pöytään raa'asti rahallisen näkövinkkelin.

Yleisen rahankäytön ja taloustilanteen ollessa mitä on, kysynkin kuinka järkevää on poistaa pelipöydästä yksi avokätisimmistä rahankäyttäjistä? Sen, joka vielä omistaa suuren lompakon ja  hövelisti sitä käyttää. Tuskinpa kukaan virkamieskoneiston vastuupaikalla olevista on laskenut tai edes miettinyt tulevien säädösten myötä loppuvan mainonnan, sponsoroinnin yms. rahan kokonaissummaa vuositasolla.

Olutpanimot ovat olleet todella merkittäviä mainostajia ja sitä kautta laittaneet rahaa liikkeelle. Näkyvänä esimerkkinä olevien urheiluseurojen lisäksi ruoka- tai juomaketjussa omansa ovat saaneet erinäisten mainospaikkojen omistajat, mainonnan suunnittelijat, mainosten painajat, asentajat ja jakelijat. Ison rahahanan sulkeutuessa korvaavaa työllistävää tulolähdettä ei ole nurkan takana odottamassa. Kaupalliset toimijat ovat järjestään vähentäneet markkinointipanostuksiaan, siis tällaisia perinteisiä mainosalaa laajemmin työllistäviä. Somea, netti- ja sähköpostispämmäystä tehdään toki kiihtyvästi, mutta siinä työllistetään koodaajan lisäksi vain mediatalon PR-assistenttia kiihtyvillä skumppatilauksilla.

Maailma muuttuu ja mukautumiskelpoiset selviävät. Se on kiistatta totta, mutta luonnollisen poistuman kautta muutoksiin on edes mahdollista reagoida. Väkinäinen ja äkillinen toimintaympäristön muuttaminen tuottaa ruumiita.

Tämä on vain yksi näkökulma, mutta vuodenvaihteen jälkeen voi löytyä taas iso joukko uusia toimettomia ex-ammattilaisia tyytyen lähimarkettien äitien tekemään tarjousfoliolaatikkoruokaan paikallisten ravintoloiden antimien sijaan. Ketjureaktio etenee.

Myymisen jalo taito - eiku tuuriahan se olikin

No joo, onhan otsikko hieman liekitetty, mutta kuvaa epävarmuutta nykypäivän kaupantekemisessä. Aikanaanhan riitti kauppiaana menestymiseen jonkinlainen pääoma, jolla pystyi tuomaan kylän asukkaille tuotteita ostettavaksi. Kauppa kävi, kun tarjonta ja vaihtoehdot olivat kaikki siinä nenän edessä. Pääoma kerrytti itseään, kun vaan avasi ovet aamuisin.

Modernin maailman tarjonta ylittää moninkertaisesti perusjampan ja -jaanan tarpeet sekä ymmärryksenkin. Krääsä- sekä sitä-ja-tota-palvelua-ähky uhkaa selainpainikkeen takana. Ei silti, onhan se mahtavaa vertailla tarpeellisen käyttötavaran ominaisuuksia kilpailevien valmistajien sivuilta sekä tutustua asiaan vihkiytyneiden bloggaajien kokemuksiin.

Nettikauppa ja -tarjonta muuttavat kaupankäyntiä, mutta eivät missään nimessä tule hävittämään asiaansa intohimolla suhtautuvaa kauppiasta. Edelleen tarvitaan sisukasta puodinpyörittäjää, joka haalii valikoimiin sekä kutkuttavia että tarpeellisia tuotteita ja pitää huolen asiakkaistaan. Kaupan seinät tai fyysisen varaston sijainti eivät jatkossa ole rajoittamassa innokasta myynnintekijää.

Netissä tapahtuvan ostamisen ja myymisen helppous houkuttaa tietenkin myös helppoheikkejä. Tosin ainahan turuilla ja toreilla on pyörinyt romppeenmyyjiä huutelemassa omien hilavitkuttimien tarpeellisuudesta. Yhtälailla petkutus-ja-perääntyminen-periaatteen kannattajat ovat olleet kautta historian kiinnostuneita kanssaihmisten rahoista eikä netti ole tuonut tähän mitään uutta. Ei helpompi yhteydenpito ole luonut sen ihmeellisempää huijausvitsausta, vilunkikonstit ovat vain kehittyneet muun toiminnan mukana.

Oikeista kauppiaista puheen ollen, on mahtavaa huomata perinteisen, asiakaslähtöisen palvelun saavan jalansijaa näin suurkaupungissakin. Pohjois-Helsingin Jakomäkeen on juuri avattu uusi koosupermarketti tuomaan kylään pientä kilpailua naapurin äsmarketin viereen. Kisa on itsessään jo tervetullutta, mutta ilonaiheeni on tämä kauppias, itseasiassa kauppiaspariskunta. He ovat ottaneet asiakkaat huomioon uuden kauppansa rakennusvaiheesta lähtien. Ja ilman väkinäisiä kikkailuja, ottaen yhteyden asiakaskuntaansa - kysymällä ja vastaamalla kysyntään. Yksinkertaisia toimenpiteitä, kuten asiakkaiden toivoma karkkivapaa kassa, lähituotettu leipävalikoima sekä ylijäämäruoan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen. Näillä on päästy useampiin uutisointeihin ja uusi kauppa on pikkuhiljaa kauempanakin asuvien potentiaalisten asiakkaiden tiedossa. Tällaista lisää.

Mites se oikein menikään - Hyvä myyjä tekee ostamisen helpoksi.

Miksi kauppa on olemassa?

Sinänsä hyvin simppeli kysymys, joka on mielestäni melko oleellinen tulevaisuutta suunniteltaessa. Taloussivut ja bisnesblogit täyttyvät mutkikkaista selvityksistä taloustilanteen kurjimukseen ja otsikon kysymys sivuutetaan useimmiten suoraan. Ilmeisesti se on liian yksinkertainen ja tyhmäkin. Oli miten oli, tästä tarjolla olevasta asiantuntijoiden suoltamasta syy- ja seurausselvitystulvasta kun yrittää pyöritellä jotain konkreettista, menee pää aiempaa enemmän pyörälle. Metsän näkeminen ei oikein tunnu luonnistuvan, vaikka puuta riittää silmänkantamattomiin.

Paljon puhutaan digitaalistumisesta kokonaisuutena taikka esitellään toinen toistaan parempia verkkokaupparatkaisuja, joissa mobiili-sitä ja -tätä. Kovassa lennossa ovat myös sosiaalinen media ja osallistava markkinointi yrityksen onnen airuina. Hyvä tietysti, että puhutaan ja kyseenalaistetaan perinteisiä tapoja tehdä kauppaa, mutta jotenkin meikäläinen onnistuu useimmiten hukkaamaan asian ytimen. Tai siis kun näissä puhutaan nimenomaan tavoista ja keinoista, ei itse liiketoiminnasta. Tällaiselle perusmerkonomillekin on aikoinaan valjennut, että liiketoimintaa kehitetään järjestyksessä "mitä", "kenelle" ja "miten".

Sikäli mikäli ihmisten ostotottumukset sekä palvelutarpeet ovat jatkuvassa myllerryksessä ja tuotteet ovat vanhoja jo suunnittelupöydällä, pitää edellä mainittuja peruskysymyksiä pähkäillä vähän väliä. Liiketoiminnan kehittäminen panostamalla näppärään ideaan, jolla tekohengitetään kohtaa numero kolme, ei oikein vakuuta. Toki hyvällä tuurilla voivat kohdat 1 ja 2 olla kunnossa pientä kampanjaa varten, mutta pitkässä juoksussa eivät paukut riitä.

Kolmanteen kysymykseen panostamisen vielä ymmärtää puhuttaessa pienistä mikroyrityksistä, joissa yrittäjä/työntekijä tekee sitä, mitä parhaiten osaa ja asiakkaat löytyvät hengenheimolaisista. Silloin ratkaisevaan (lue: toimeentulon turvaaminseen) rooliin asettuu se, miten palvelun saa tuotettua asiakkaille mahdollisimman järkevästi. Pelottavaa on, että samaa kaivoa tuntuvat kiertävän suuryritykset, joiden liiketoiminta sekä toimintatavat ovat periytyneet sukupolvien takaa.

Kuka uskaltaa kysyä 20-metrisen tammipöydän äärellä: "mitä me oikein tehdään"?

Jatketaan ideaa twiiteillä #ekakysymys

Suomalaisen kauppiaan/kaupan nousu ja tuho

Brändistä ja ylipäätään myynnin suunnittelusta - mitä, kenelle ja miksi.

Käsityöläisyys kunniaan ja seppämestarille respectiä, mutta kaupalla elää vain keplottelijat. Tiukimmin mielikuvaperinne tuntuu istuvan kauppiassa itsessään, asiakkaan ei saa missään kohden antaa ymmärtää kauppiaan tienaavan pienimuotoisella vaihdantatalouskuviollaan. Mersut ja bemarit ovat kotitallissa pyhiä odottamassa arkiliikennöinnin hoituessa firman jakelupakulla. No tästä ollaan onneksi jo hieman osattu irtautua. Ymmärretään laadukkaan tekemisen ja yrityksen menestymisen yhtälön koituvan lopulta myös asiakkaan parhaaksi kilpailun pitäessä huolen hintatasosta. Mutta tässä kohtaa onkin seuraava miina suomalaisen kauppiaan polulla, laadukas yrittäminen kun tarkoittaa myös jatkuvaa kehittymistä. Paikallaan junnatessa jää vääjäämättä jälkeen jatkuvassa liikkeessä olevasta ja irtiottoja kärkkyvästä kärkiryhmästä. Pääjoukkokin jyrää eteenpäin omaan tasaiseen tahtiinsa. Peli siis menetetään ja kauppa hiipuu, vaikkei itse ottaisikaan taka-askelia.

Toiminnan kestävässä kehittämisessä tuleekin seuraava tenkkapoo-tilanne, kun mietitään mitä oikeastaan ollaan myymässä. Käsissä pyöritetään epämääräistä muovailuvahamöykkyä, tarkoituksena kehittää myytävä tuote tai palvelu. Yleensähän homma menee niin, että yritys tekee tuotetta A tai palvelua B ja tuotekehitys on sitä, että mietitään miten näitä saataisiin myytyä asiakkaille X ja Y.

Jotkut luovempaan ajatteluun taipuvat myyntihenkiset yrittäjät lähtevät liikkeelle mielikuvista, joiden siivittämänä asiakkaat tämän palveluksia ostaisivat. Tästä sitten johdetaan yksityiskohtaisempi lopputuote. Perse edellä puuhun edelliset sanovat, mutta asiakaslähtöinen taktiikka helpottaakin kummasti myyntityötä, jos ja kun saadaan aikaiseksi asiakkaan tarpeisiin paremmin vastaava tuote.

Edellisen jatkoksi kehitetään tosin lisää ongelmia, kun asiakaskuntaa ei alunperin uskalleta rajata riittävästi, jos lainkaan. Lähes kaikille sopiviksi tuusattuja tuotteita yritetään sitten myydä kaikille. Mahdollisimman vaivattomasti ja sujuvasti, ketään liikoja ärsyttämättä. Asiakkaiden parasta ajatellen valikoimiin otetaan myös maidot ja makkarat, niin on sitten kätevä ostaa samalla kotimaista designia.
Ja tuputtaahan ei saa, ettei tule helppoheikin leimaa. Tavarat pannaan nätisti esille; ne ostaa, kellä on tarve.

Aikanaan näillä teeseillä sai kehitettyä ihan menestyväänkin liiketoimintaa. Harvalukuisten matkaajien upeat ulkomaantuliaiset eivät bisneksiä paljoa hetkauttaneet. Niin onnellisia kuin Tukholmasta peräkylään muotikledjuissaan palaavat olivatkin, kansa osti tarjoustangoista tyytyväisinä kertaeränä kontissa saapuneita tuulipukuja. Suomalainen varovainen kansanluonne korostui kauppojen sisäänosto-osastolla. Pääasia oli, että kaikki meni kaupaksi ja mielellään määrissä. Keräilyerään jääneet hajakoot saatiin sitten hävitettyä kätevästi odotetuissa alemyynneissä. Osaava ostaja sai kiitosta, kun hävikki oli mitätöntä, riskit pieniä ja tuotto tasaista.

Toisaalta, kyseisen toimintamallin ero ei ole kovin suuri nykypäivän menestyjiin verrattuna. Mutta ratkaisevissa kohdissa empiminen vesittää hyvän perustan. Menestyneet suuret ketjut näyttävät, että  laatutuotteita voidaan tarjota edullisemmilla hinnoilla kannattavasti, kun määrät saadaan riittäviksi. Ratkaiseva ero taitaa olla reagointinopeudessa, pitää olla jyvällä asiakkaiden tarpeista. Lisäksi nykypäivänä vaadittu tarjonnan laajuus tarkoittaa hieman korkeampaa riskiä, mutta sekin on hallittavissa. Tällöin tuotto syntyy volyymin kautta, kunkin yksittäisen tuotteen katteen maksimointiajattelu vie metsään. Kokonaan oma polkunsa onkin keskittyä harvaan ja valittuun asiakaskuntaan tarjoamalle näille limited edition -herkkuja. Tuotteen voi hinnoitella juuri niin pitkäksi kuin kehtaa.

Oli startegia kallellaan suuntaan tai toiseen niin jostain syystä suomalaisilta yritykset jäävät järjestään hailakoiksi ja mauttomiksi. Haalea ei polta, mutta ei virkistäkään. Miten tuotteesi oikeasti kiinnostaisi ja houkuttelisi todelliseen asiakassuhteeseen. Miksi asiakas kiinnostuisi juuri sinun yrityksestäsi? Ja erityisesti, miksi tulisi seuraavankin kerran asioimaan?

Brändäämistä ja tuotteistamista kaikki tyynni.

Asiaa jo sisäistäneille mm. Jari Parantaisen tuotanto sekä Pölli Tästä -sivusto ovat monelle tuttua kauraa. Se ei kyllä vähennä yhtään niiden painoarvoa, lisäksi Jari heittää hetulaa varsin viihdyttävästi.

Jos aihe kiinnostaa, ota toki yhteyttä. Jarilta ja muualta pöllittyjen ideoiden tarjoamisen lisäksi pystyn ainakin varmasti osoittelemaan erilaisia kehityskohteita. Kysymys kuuluukin, miten ne hoidetaan kuntoon.

- Otto

Kliseiden kautta perustarpeiden tyydyttämiseen

Tähän aivoitukseen sain kimmokkeen Henri Pesosen @Saapoika twiittauksesta omaan blogikirjoitukseensa liittyen. Itse bloggaus käsittelee asennetta ja sen ailahtelua työhön liittyen. Palavereissa tikun nokkaan nostettua ja aikas monissa kirjoituksissa peräänkuulutettua asennetta kaipailevat niin isot kuin pienetkin pomot, työnantajat sekä ay-liikkeet ja julkisen sektorin henkilöstövastaavat. Siinä mielessä on aina parempi, mitä enemmän ja avoimemmin asenteen vaikutuksia käsitellään. Näkökulmia taitaapi riittää puitavaksi.

Oma ajatuksenjuoksu lähti tosin rullaamaan twiitin viittauksesta kliseisyyteen. Markkinointiin ja myyntiin liittyvät toimintamallit muuttuvat yleensä jossain kohti "kliseeksi". Kliseellä on terminä halvan ja hyljeksityn kaiku. Maalaukset, biisit tai stand-up -vedot pyörähtävät kliseen puolelle heti kun teos sisältää vanhoja, toimiviksi havaittuja elementtejä kunnioittaen sovitettua sivulauseviittausta enempää. Toisten kauhistus on tietysti toisten ilo, puritaanien paheksuessa apinointia lajista riippumatta toisaalla respectin ansaitsee vasta tarpeeksi härskistä ridaamisesta. Makuasioita.

Businesta ja elämää yleensäkin hallitsevat tietyt lainalaisuudet, syy-seuraussuhteet ja muut vastaavat ihmisten arvomaailmasta kumpuavat määreet. Vaikka kuinka halutaan keksiä uutta, kehittää ja hallita brändejä sekä positioida se oma juttu mahdollisimman erottuvaksi ja haluttavaksi, ihmisten käyttäytymistä taitavat edelleen määrätä pitkälti ne kuuluisat perustarpeet. Toki markkinanaiset ja -miehet ovat tehneet parhaansa ujuttaakseen palveluitaan mahdollisimman alkupäähän tarvehierarkian rappusia. Ja muuttuuhan ihmisten elon valtakunta jatkuvasti, omalla vääjäämättömällä tahdillaan.

Sosiaalinen media tuntuu räjäyttäneen pankin sen päästyä edelläkävijöiden itsensä toteuttamisen piiristä täyttämään laajemmin ihmisten arvonannon sekä yhteenkuuluvuuden vajetta. Ei välttämättä mene kauaa, kun turvallisuudentunnetakin ylläpidetään tsekkaamalla kavereiden twiittaustiheyttä

Twiittaan, siis olen olemassa. Tai siis kaveri on olemassa ja kunnossa, kunhan päivitysten väli ei kasva liian pitkäksi ilman etukäteisselvitystä tulevasta TyKy-viikonlopusta verkon kantamattomissa.

Siinä sitä sitten ollaan, mobiilina ihmisten mielissä heti hengittämisen ja syömisen vanavedessä.

Tällaista tänään, digidigi.

Jumitus-pomot vs. kilpailukyinen tuotekehitysprosessi

Hommat eivät oikein etene alustus-, startti- ja seurantapalavereista huolimatta - tai oikeammin niiden takia. Tuntuu hassulta, että vaikka tehokkuudesta ja tuottavuudesta puhutaan firmojen visioissa suureen ääneen, perusjoonaksen ja -jaanan normityöpäivä täyttyy järjestään kaikesta muusta.

Luin tuossa parin viikon takaista Mato Valtosen asiaan osuvaa "Kiusaajille kampoihin"-kolumnia (Varma, Hyvää Työtä -lehti). Maton tituleeraamat Kiintiö-Mulkvistit lamaannuttavat tekemisen meiningin missä tahansa yhteisössä. Tuo on helppo allekirjoittaa, onneksi ajan tasalla olevat esimiehet tunnistavat asian laidan ja puuttuvat toivottavasti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ongelmia syntyykin ellei asian oikeaa laitaa havaita, sitä ei haluta tunnustaa taikka siihen ei haluta tarttua.

Tästä päästäänkin otsikossa mainittuun ihmisryhmään, jonka edesvastuuton toiminta aiheuttaa tyhjänpäiväisen työn kierteen ja johtaa työssä käymiseen työn tekemisen sijaan. Samaa kööriä löytyy   myös työympäristön hyvinvointi- ja kehitysvastuutehtävistä. Jostain syystä yrityksistä tuntuu aina löytyvän ratkaisevaan asemaan jämähtäneitä jumittajia. Oli kyse pienemmästä tirehtööristä tai sitten itse suurvisiiristä, taitaa monesti erittäin potentiaalinenkin kehitysidea tössätä ymmärtämättömyyden henkilökohtaisiin suoja-asetuksiin. Homma olisi vielä pelastettavissa, jos pomonpaikkassa roikkuva arjen sankari osaisi tarpeen tullen nöyrtyä toisten osaamisen edessä ja pyytää asiantuntijakommenttia kolmannelta osapuolelta. Mutta kun ei, omaa tietämättömyyttään asiassa ei tietenkään haluta tuoda esiin. "Mä väläytän tätä sopivassa kohtaa Johtajalle ja jos saadaan keltaista, ni pidetään palaveri ja katotaan". Lause toistuu muutaman kuukauden välein, kunnes sopivaksi katsotun ajan jälkeen aika onkin jo ajanut idean ohi.

Toista ilmenemismuotoa, eli palaveeraamista suunnittelupalaverin suunnittelua varten, pidetään valitettavasti jo toimiston normipäivätouhuna. Neukkareita varataan valmiiksi palavereille, joiden aiheesta saatikka sisällöstä ei ole vielä mitään tietoa. Jotta kaikki ali-, väli- ja keskipäälliköt saavat leimansa mukaan (onnistuneen) projektin meriittilistalle käydään esittely- ja kommenttirumba aina läpi porras kerrallaan, varmuuden vuoksi. Se onkin sitten melkein 99-varma, että jossain näistä palaverissa löytyy joku sivuroolin minipomo, joka lähtökohtaisesti kyseenalaistaa koko idean. Muut lopulta komppaavat niskan nakkelijaa välttääkseen joutumasta pelilaudan "Mut mähän sanoin ton jo alustuspalaverissa"- ruutuun. Sikäli vaikkei koko hommaa haudattaisikaan, pääsee ideoija tekemään perustyötä kunnolla ja moneen kertaan. Lopulta palataan tietysti alkuperäiseen ideaan.

Kuinkahan monta hyvää bisnesideaa on jäänyt vain pilkahdukseksi powerpoint-slaidissa? Harvalla riittää loputtomiin energiaa heitellä ideakiekkoja ylös alasampujien odottaessa rivissä sormi liipasimella.

Totuuden nimissä on todettava, että on yrityskulttuurissa nähtävissä paljon muutoksia parempaankin. Luovuudelle ja ideoinnille annetaan tilaa eikä kömmähdyksistä saa heti takapakkia uralla. Toisaalta kaikkia perinteisen järjestelmän malleja ei tässä ole tarkoitus suolata. Yritysen rajallisten resurssit eivät mahdollista kaikkien ideoiden toteuttamista. Tärkeintä olisikin houkutella esiin potentiaali, jolloin olisi mistä valita.

Tämä vaikuttaa kirjoitettuna niin simppeliltä, mutta jostain syystä toteutukset tuntuvat olevan aina niin monimutkaisia. Kilpailukykyisten tuotteiden kehitysprosessi: Luovan ilmapiirin synnyttämistä ideoista otetaan lupaavimmat tehokkaan arviointimenettelyn jälkeen työn alle, niitä arvioidaan itsenäisinä ja tulosten kehittyessä kasvatetaan panostusta. Panostuksen määrää ohjaa projektin rinnalla jatkuvasti kehittyvä arvio sen myyntipotentiaalista. Valmiiksi mietitty prosessi vie hommia eteenpäin kunkin oman elinkaaren mukaisesti.

Eikun hommiin!